”Meillä oikeus on olla huoleton, työpaikkamme Akun tehdas on”

Tammikuisena pakkaspäivän iltapäivänä Juhannuskylän koulun opettajat tekijät yritysvierailun Akun Tehtaalle Ylöjärvelle. Vierailu tehtiin KiKy-aikana ja sen teemana oli yrittäjyyskasvatuksen vahvistaminen laaja-alaisesti lävitse ja välitse kaikkien oppiaineiden.

Opettajakunta saapui avoimin mielin kuulemaan, mitä Akun Tehtaan Aku Syrjällä ja Juha Torvisella oli heille sanottavanaan. Ja sanottavaa oli. Kokeneet esiintyjät johdattivat opettajat läpi Akun Tehtaan syntyhistorian, menneet vuodet ja kohti nykypäivää. Tässä vuosikymmenten matkassa maailma on saanut värejä – alussa ”maailma oli mustaa ja valkoista” – ja keskeisten yhteiskunnan toimijoiden asenteet ovat muuttuneet merkittävästi – verottajasta on tullut, jos nyt ei kaveri, niin ainakin reilu kumppani vuosien kuluessa. Monia muitakin yrittäjyyteen ja yrittäjäksi kasvamiseen liittyviä tarinoita kaksituntinen tarjosi jos monen moista. Saimme kuulla myös ajatuksia koulun ja työelämän suhteesta yleisesti ja erityisesti. Ja sitten tietenkin puhuttiin myös Eppu Normaalista.

Opettajien palaute oli pääasiallisesti hyvää ja rohkaisevaa tällaisesta opettajille suunnatusta yrittäjyyskasvatuksellisesta yritysvierailusta. Vierailua pidettiin antoisana ja uusia ajatuksia herättävänä, toki toiveena oli, että olisi ollut kiva päästä kiertelemään Akun Tehtaalla – nyt istuttiin (säästä johtuvista syistä) kylmässä studio-tilassa. Tämä palaute on tärkeä, sillä ihminen oppii monin eri tavoin. Toki 80 henkilön pyörittäminen ihmisten työpaikalla on ongelmallista, ehkä jatkossa pienemmät vierailuryhmät olisivat perusteltuja.

Tampereen kaupungin yrittäjyyskasvatus OPS-agentit järjestäessään tämän yritysvierailun tahtoivat kokeilla, miten kiireinen opettaja voisi omaksua uuden opetussuunnitelman sisältöjä osana yhteisöään ja ulkopuolisten sparraajien avulla. Tavoitteena oli, että yksittäinen opettaja saisi ideoita siihen, miten yrittäjyyskasvatus ja oma oppiaine voisivat kohdata arjessa oppitunneilla. Lisäksi avata ovia oppiaineiden väliselle yhteistyölle yrittäjyyskasvatuksen parissa. Tavoite on saavutettu, jos jokainen opettaja sai vierailusta jotain, mikä auttaa häntä työssään ottamaan askeleen tähän suuntaan.

Lue lisää: Tarina Akun Tehtaasta

Juha Torvinen (vas.) ja Aku Syrjä keskustelevat Juhannuskylän koulun opettajien kanssa. Kuva: Ville Lähdesmäki

Digitaalis-taktiilinen kieltenopetus

Olin helmikuussa mielenkiintoisella kurssilla, jonka pitivät vuoden -17 kieltenopettajaksi valittu Heini Syyrilä sekä Heini Vuorinen. Kurssi tarjosi hyvän johdannon digitaalis-taktiiliseen kieltenopetukseen.

Heini Syyrilä kertoi havainneensa, että digitaalisuudella on erittäin tärkeä osa motivoivassa kieltenopetuksessa, ja digitaalisuudesta hän tarjoilikin upean kattauksen – mutta lisäksi hän oli kaivannut muutakin oppilaita aktivoivaa työskentelyä, ja niinpä hän oli alkanut askarrella välineitä toiminnalliseen opetukseen. Raaka-aineina toimivat munakennot, legopalikat, jäätelötikut, maitopurkin korkit, rahkapurkkien kannet, vanhat lautapelit ja Kimblet yms. Kurssin osallistujia opastettiin myös esim. netin palapelipohja-apajille (Triminos ja Tarsia)

Kurssi oli kaksipäiväinen, lauantai-sunnuntai yhteensä 15 tuntia. Suuri osa ajasta käytettiin itse askarteluun. Itse en ole ollut koskaan innostunut askartelusta, mutta niin vain minäkin riemulla käyttelin liimapyssyä, kirjoittelin munakennoihin verbimuotoja ja liimailin tekstejä legopalikoihin – Heini Syyriläkin kertoi, ettei hän ole ollut aiemmin mikään askartelijatyyppi, mutta nyt hän askartelee oppimisvälineitä, sillä hänen mukaansa taktiilisten oppimisvälineiden etu on kiistaton. Taktiiliset oppimisvälineet ovat hyödyksi millä tahansa oppiasteella: Yläkoululaisillekin nämä välineet toimivat rinomaisesti.

Koulutusviikonlopun jälkeen toin innoissani pelit oppilaiden testattaviksi, ja vastaanotto oli positiivinen ja arvostava.

Nyt vain mietityttää, että mihin minä kaikki nyt ja tulevaisuudessa askartelemani pelit säilön. Uutta koulurakennustamme suunniteltessa on lähdetty siitä, että kaikki on digiä: Säitytystilaa on kovin vähän. Eipä pari vuotta sitten vielä osattu aavistaa, että toiminnallisuus taktiilisuuden muodossa lyö itsensä niin vahvasti läpi!

Tässä esimerkkejä askartelemistani oppimisvälineistä:

Etualalla on can-lauseita kolmasluokkalaisten järjesteltäviksi. Vasemmalla keskellä on tikkuja, joissa on kuukaudet englanniksi sekä eri juhlapäiviä: Jokainen oppilas saa summamutikassa yhden tikun, ja oppilaiden tehtävänä on järjestäytyä jonoon. Keskellä munakennossa on verbitaivutustehtävä saksan tunneille. Takana vasemmalla on saksan perfektilauseita ja takana oikealla englannin perfektimuotoharjoitus.

 

Saarella-peli englannin opetuksessa

Erinomainen tapa harjoitella yhteistyötaitoja JA englantia: Saarella-peli englanninkielisenä versiona. Oppilaat ovat jokainen omalla tietokoneellaan, samaan tiimiin kuuluvat (3-4 henkeä) lähellä toisiaan. Sitten mennään osoitteeseen saarella.fi. Yksi tiimin jäsenistä luo pelin, ja muut liittyvät samaan peliin pelin aloittajan ilmoittamalla numerotunnuksella. (Sillä ei ole pelatessa väliä, kuka on pelin luoja).

Yhden pelin kesto on n. 20 minuuttia. Yhden oppitunnin aikana ehtii siis esitellä pelin periaatteet, pelata kierroksen ja pitää kokoavan keskustelun.

Pelin idea on, että tiimi haaksirikkoutuu autiolle saarelle, ja tiimin jäsenten täytyy viipyä saarella puolentoista vuoden ajan ennen kuin heidät tullaan pelastamaan. Saarelle pitää luoda yhteisö, jossa kaikilla riittää hyvinvointia. Saarta tutkitaan, sieltä saadaan materiaaleja ja sinne rakennetaan eri asioita demokraattisten äänestysten pohjalta. Pelin lopuksi saarelle aikaansaatu yhteisö saa tasoluokituksen kerättyjen hyvinvointipisteiden mukaan.

Peli sopinee erityisen hyvin 5.-6.-luokkalaisten pelattavaksi englannin kielellä. Pelistä oppii sanastoa, jota tarvitaan neuvotteluissa pelikavereiden kanssa. Kaikki neuvottelut käydään englanniksi, ja ennen peliä on hyvä käydä läpi tarvittavia fraaseja: ”Let’s…”, ”Can you go and…, please?”. Saarella- tunnin lopuksi opettaja kuulee helposti: ”Hey, five more minutes, please!”

Saarella-peliä voi pelata ihan vain menemällä yllämainittuun nettiosoitteeseen, rekisteröitymistä ei tarvita eikä peli maksa mitään. Peli on myös saatavilla osana FiveMoreMinutes -yrityksen TeacherGaming-sovellusta.