Kaikki kirjoittajan Virpi Pere artikkelit

Digitaalis-taktiilinen kieltenopetus

Olin helmikuussa mielenkiintoisella kurssilla, jonka pitivät vuoden -17 kieltenopettajaksi valittu Heini Syyrilä sekä Heini Vuorinen. Kurssi tarjosi hyvän johdannon digitaalis-taktiiliseen kieltenopetukseen.

Heini Syyrilä kertoi havainneensa, että digitaalisuudella on erittäin tärkeä osa motivoivassa kieltenopetuksessa, ja digitaalisuudesta hän tarjoilikin upean kattauksen – mutta lisäksi hän oli kaivannut muutakin oppilaita aktivoivaa työskentelyä, ja niinpä hän oli alkanut askarrella välineitä toiminnalliseen opetukseen. Raaka-aineina toimivat munakennot, legopalikat, jäätelötikut, maitopurkin korkit, rahkapurkkien kannet, vanhat lautapelit ja Kimblet yms. Kurssin osallistujia opastettiin myös esim. netin palapelipohja-apajille (Triminos ja Tarsia)

Kurssi oli kaksipäiväinen, lauantai-sunnuntai yhteensä 15 tuntia. Suuri osa ajasta käytettiin itse askarteluun. Itse en ole ollut koskaan innostunut askartelusta, mutta niin vain minäkin riemulla käyttelin liimapyssyä, kirjoittelin munakennoihin verbimuotoja ja liimailin tekstejä legopalikoihin – Heini Syyriläkin kertoi, ettei hän ole ollut aiemmin mikään askartelijatyyppi, mutta nyt hän askartelee oppimisvälineitä, sillä hänen mukaansa taktiilisten oppimisvälineiden etu on kiistaton. Taktiiliset oppimisvälineet ovat hyödyksi millä tahansa oppiasteella: Yläkoululaisillekin nämä välineet toimivat rinomaisesti.

Koulutusviikonlopun jälkeen toin innoissani pelit oppilaiden testattaviksi, ja vastaanotto oli positiivinen ja arvostava.

Nyt vain mietityttää, että mihin minä kaikki nyt ja tulevaisuudessa askartelemani pelit säilön. Uutta koulurakennustamme suunniteltessa on lähdetty siitä, että kaikki on digiä: Säitytystilaa on kovin vähän. Eipä pari vuotta sitten vielä osattu aavistaa, että toiminnallisuus taktiilisuuden muodossa lyö itsensä niin vahvasti läpi!

Tässä esimerkkejä askartelemistani oppimisvälineistä:

Etualalla on can-lauseita kolmasluokkalaisten järjesteltäviksi. Vasemmalla keskellä on tikkuja, joissa on kuukaudet englanniksi sekä eri juhlapäiviä: Jokainen oppilas saa summamutikassa yhden tikun, ja oppilaiden tehtävänä on järjestäytyä jonoon. Keskellä munakennossa on verbitaivutustehtävä saksan tunneille. Takana vasemmalla on saksan perfektilauseita ja takana oikealla englannin perfektimuotoharjoitus.

 

Saarella-peli englannin opetuksessa

Erinomainen tapa harjoitella yhteistyötaitoja JA englantia: Saarella-peli englanninkielisenä versiona. Oppilaat ovat jokainen omalla tietokoneellaan, samaan tiimiin kuuluvat (3-4 henkeä) lähellä toisiaan. Sitten mennään osoitteeseen saarella.fi. Yksi tiimin jäsenistä luo pelin, ja muut liittyvät samaan peliin pelin aloittajan ilmoittamalla numerotunnuksella. (Sillä ei ole pelatessa väliä, kuka on pelin luoja).

Yhden pelin kesto on n. 20 minuuttia. Yhden oppitunnin aikana ehtii siis esitellä pelin periaatteet, pelata kierroksen ja pitää kokoavan keskustelun.

Pelin idea on, että tiimi haaksirikkoutuu autiolle saarelle, ja tiimin jäsenten täytyy viipyä saarella puolentoista vuoden ajan ennen kuin heidät tullaan pelastamaan. Saarelle pitää luoda yhteisö, jossa kaikilla riittää hyvinvointia. Saarta tutkitaan, sieltä saadaan materiaaleja ja sinne rakennetaan eri asioita demokraattisten äänestysten pohjalta. Pelin lopuksi saarelle aikaansaatu yhteisö saa tasoluokituksen kerättyjen hyvinvointipisteiden mukaan.

Peli sopinee erityisen hyvin 5.-6.-luokkalaisten pelattavaksi englannin kielellä. Pelistä oppii sanastoa, jota tarvitaan neuvotteluissa pelikavereiden kanssa. Kaikki neuvottelut käydään englanniksi, ja ennen peliä on hyvä käydä läpi tarvittavia fraaseja: ”Let’s…”, ”Can you go and…, please?”. Saarella- tunnin lopuksi opettaja kuulee helposti: ”Hey, five more minutes, please!”

Saarella-peliä voi pelata ihan vain menemällä yllämainittuun nettiosoitteeseen, rekisteröitymistä ei tarvita eikä peli maksa mitään. Peli on myös saatavilla osana FiveMoreMinutes -yrityksen TeacherGaming-sovellusta.

 

 

Yksilöllinen koejakso kielissä

Liian usein koetunnille valuu lapsia tai nuoria, jotka eivät ole valmistautuneet kokeeseen mitenkään. He tulevat vain toteamaan kokeeseen sen, minkä he jo itse sekä opettaja tietävät: ”Ei ole omaksuttu sitä eikä tätä, ei osata tätä eikä tuota – no niin, jatketaanpas tästä sitten kohti uusia pettymyksiä”. Tähän ärsyttävään tilanteeseen minä halusin puuttua tänä lukuvuonna yhden jakson lopuksi: Järjestin kuudesluokkalaisille yksilöllisen koejakson englannissa.

Jaksolle oli varattu aikaa kolme viikkoa. Osa ei tarvinnut kuin viikon tämän jakson suorittamiseen, jonka jälkeen he saivat tehdä vapaampia projektihommia. Heikoimmat taas tarvitsivat kaikki kolme viikkoa tai lähes koko ajan suorittaakseen kokeen tällä systeemillä, ja minulla oli opettajana erityisen hyvä mahdollisuus tukea heitä koejakson suorittamisessa.

Näin järjestin yksilöllisen koejakson:

Kirjan jakso oli kolme kappaletta, aiheena ja kielioppiasiana mm. matkailu ja imperfekti. Yksilölliseen tahtiin suoritettava koe oli jaettu kolmeen osa-alueeseen: Kielioppi, sanasto ja tuottaminen. Oppilailla oli yksilöllisen koejakson suorituslomake/oppimispäiväkirja, jossa oli tarkistuslista asioista, joita heidän pitäisi osata eri osa-alueilta. Lomakkeessa oli myös vinkkejä, mistä voisi mitäkin asiaa harjoitella: tietyt kirjan sivut, SanomaPro, Perunakellari, … Sanaston opiskelua varten oppilailla oli ohjeena, että tekstikirjan kappaleet piti suomentaa huolella parin kanssa, ja varmistaa, ymmärtävätkö he, mistä kappaleissa puhutaan. Tuottamistehtävää varten tuli opiskella matkustamiseen liittyviä sanoja ja sanontoja.

Kieliopin taidoista oppilas sai suorittaa harjoitustestin niin usein, kuin koki tarvitsevansa harjoittelua Quizizz-testillä, jonka laukaisin aina, kun vähintään kaksi oppilasta halusi kilvoitella tiedoillaan. Kun oppilas koki osaavansa kielioppia riittävästi, hän teki (opettajan valvoessa) Socrativessä varsinaisen kielioppiosuuden kokeesta.

Sanastokoe tehtiin Google Formsilla (myöskin opettajan valvomana). Siinä oli lauseita suoraan tekstikirjasta, ja lauseet piti suomentaa.

Tuottamistehtävässä kirjoitettiin paperille vähintään 10 lausetta, jossa kerrottiin oikeasta tai kuvitellusta matkasta jonnekin (ohjeistuksessa oli kaikenlaisia vinkkejä, mitä asioita voisi kertoa).

Jokainen kokeen osa-alue arvosteltiin erikseen. Lisäksi oppimisprosessiin liittyvä itsearviointi oli suuressa osassa. Kirjasin arvosanat oppilaiden oppimispäiväkirjoihin, ja lisäksi arvioin sanallisesti oppilaiden työskentelytaitoja ja taitojen sekä vastuunoton kehitystä prosessin aikana.

Sain palautteen 45 oppilaalta yksilöllisestä koejaksosta: 33 oli sitä mieltä, että yksilöllinen koejakso oli ”vähintään ihan ok” / ”oikein hyvä”, 7 ei tykännyt ja 5 ei osannut sanoa. 14 oppilasta arvioi oppineensa yksilöllisen koejakson ansiosta paremmin kuin normaalisti, 2 arvioi oppimisensa ”ehkä huonommaksi”.

Kokemukseni opettajana oli, että pystyin ihan eri tavalla tukemaan ja kannustamaan eri vaiheissa olevia oppilaita. Erityisesti heikoimmat ja keskitason oppilaat tuntuivat hyötyvän tästä järjestelystä: he oppivat ottamaan paremmin vastuuta oppimisestaan (hyvät kun usein tuppaavat pärjäämään opetustyylistä huolimatta). Monella tuntui lamppu syttyvän, kun he huomasivat yhteyden harjoittelun ja tulosten välillä. Oppilaat myös oppivat paremmin arvioimaan ja erittelemään taitojaan ja tarpeitaan harjoitella eri osa-alueita.

Näiden kolmen viikon aikana minulla oli oppilaiden kanssa luontevia arviointikeskusteluja siinä tekemisen tuoksinassa, ja toiminnan keskiössä olivat oppimaan oppimisen taidot. Opettajana tosiaankin sain uuden OPS:in hengessä toimia oppilaiden rinnalla valmentajana, ja oppilaat tuntuivat arvostavan kokemusta siitä, että opettaja osallistuu niin huolellisesti heidän oppimisprosessiinsa.

Todellakin tämä koejakso teki sen, mihin tarpeeseen sen kehitin: Oppilaat valmistautuivat kokeeseen, ja kokeeseen valmistautumisesta tuli ajattelua ja itsearviointia vahvistavaa toimintaa.