Kaikki kirjoittajan Vuokko artikkelit

OPS-AGENTIT KOULULLE VUOROVAIKUTUSTAIDOISSA?

Tarvitsetteko tukea positiivisen ajattelun käyttöönottoon tai vahvuuksien tunnistamiseen? Entä tunnetaitojen harjoitteluun? Tulemme mielellämme esittelemään  jo hyväksi havaittuja vuorovaikutustaitojen kehittämisen ohjelmia ja harjoitteita. Ottakaa rohkeasti yhteyttä, niin räätälöidään yhdessä juuri teille sopiva paketti !

Vuokko Lepola ja Reetta Karttunen

 

Kokonaisvaltainen yhteisopettajuus – esimerkkinä Karosen koulutalon montessorit

montessoriympäristö

Annalan koulun Karosen koulutalon montessorisolussa meitä huseeraa sekä kolme luokanopettajaa, yksi erityisluokanopettaja, yksi eskariopettaja, pari koulunkäynninohjaajaa että lastenhoitaja kiinteässä yhteistyössä ideoiden, suunnitellen, toteuttaen ja arvioiden opetusta ja oppimista vajaan sadan 0-6-luokkalaisen ryhmässä. Tämä meidän malli on saanut alkunsa Joustavan hankkeen alkumetreiltä lähes kymmenen vuotta sitten, mutta juuret sillä on vieläkin kauempana historiassa. Oppimisympäristömme pohjautuu Maria Montessorin (1870-1952)  kehittämään pedagogiikkaan, sen arvopohjaan ja näkemykseen lapsen oppimisesta ja kasvusta – auta minua ajattelemaan itse. Keskeistä on eri-ikäisten lasten välinen vuorovaikutus, opettajien ohjaus ja montessorivälineistä muodostuvat toimintakokonaisuudet.

Mikäli haluat lukea lisää, klikkaa tätä linkkiä.