Heikki Hämähäkki lastenhuoneessa

Heikki Hämähäkki istuu repun taskussa. On aivan hiiren hiljaista ja Heikki yrittää kuunnella tarkkaan kuuluuko mitään. Ei kuulu! ”Kauankohan täällä on istuttava, ennen kuin tuo vetoketju aukeaa?” tuumailee Heikki Hämähäkki itsekseen. Se alkaa tutkia jälleen seittikeräänsä kuudennella jalallaan ja asettaa lopulta sen syvälle kilven alle. Sitten Heikki alkaa irrottaa seittiä Esineen päältä. Se rapsuttaa Esineen pintaa ja katkoo ohuen ohutta ja melkein näkymätöntä seittiä pienemmiksi langoiksi, joista Heikki Hämähäkki tekee pienen pienen kerän. Sitten Esine onkin jo siistin näköinen ja Heikki Hämähäkki antaa sen olla taskun pohjalla vierellään. Heikki koukistelee jalkojaan vuorotellen ja haukottelee makeasti.

Heikki Hämähäkki näkee unta leppäkertusta, joka esitteli hienoja lentosiipiään ja peitinsiipiään ja pisteitään. Heikki osasi laskea ne pisteet kaikki: niitä oli seitsemän. Heikillä itsellään on kahdeksan jalkaa ja kahdeksan silmää ja se on enemmän kuin seitsemän. Siipiä Heikillä ei kuitenkaan ole. Eivät hämähäkit tarvitse siipiä. Niillä onkin seittikerä, josta voi vapauttaa, vaikka kuinka monta metriä ohuen ohutta seittilankaa, vaikka maailman ympäri ja ympäri. ”Heikki, mennäänkö leikkimään?” huutelee leppäkerttu Heikki Hämähäkin unessa. Heikki Hämähäkki herää ja huomaa olevansa yhä repun taskussa.

Reppu liikahtaa ja samalla hetkellä Heikki Hämähäkki alkaa jo toivoa, että vetoketju alkaisi rätistä ja ritistä. Se ääni tarkoittaa sitä, että Heikillä on silmänräpäys livahtaa ulos repun taskusta. ”Tarkista sieltä repun taskusta, onko se siellä?” kuuluu lapsen ääni ja samalla hetkellä reppu heilahtaa taas ihan kunnolla niin, että Heikki menee mukkelis makkelis repun taskussa. ”Mikähän leikki tämä on?” tuumailee Heikki ja odottaa malttamattomana. Heikki Hämähäkki tuntee jälleen, kuinka käden painallus siirtyy kohti vetoketjun vedintä. ”Voi ei, tämä vetoketju on jumissa!” kuuluu lapsen ääni jälleen. Reppu heiluu ja heiluu, kun vetoketjua yritetään avata. Lopulta vetoketju aukeaa ja silloin Heikki Hämähäkki ponkaisee minkä jaloistaan pääsee ulos taskusta.

Ponkaisu oli niin voimakas, että Heikki Hämähäkki lentää ilmassa ja tekee kuperkeikan ympäri ämpäri ja päätyy johonkin pehmeään ja upottavaan paikkaan. Se näkee edessään kaksi suurta palloa, joiden keskellä on mustat, suuret levyt kuin lautaset. Heikki pelästyy ja jähmettyy paikoilleen niin, että vain sen takajalat koskettavat sitä pehmeää alustaa. Heikki muistuttaa monisakaraista tähteä taivaalla. Se huomaa osuneensa suoraan leikkinallen naamalle, kuonon päälle. ”Ja nuo ovat kyllä nallen silmät.” Heikki tuumailee ja laskee kaikki muutkin jalkansa nallen karvaiselle kuonolle. ”Nalle, pääsenkö leikkiin mukaan?” kyselee Heikki Hämähäkki nallelta. Mutta nalle ei vastaa. Nalle vain tuijottaa eteensä suurilla silmillään.

Heikki Hämähäkki katselee ympärilleen lastenhuoneessa. Nallen kuonon päältä näkee hyvin joka suuntaan. Heikin silmät pullottavat päästä kuin kiikarit, kun Heikki Hämähäkki huomaa autot. Seuraavaksi Heikki ottaa esille seittikeränsä ja asettaa seittilangan pään nallen kuonoon kiinni. ”Hih heijaa, nyt mennään seittihissillä alas!” tuumii Heikki ja laskeutuu juuri sopivasti autojonon luokse. Se lähettää sähköisen viestin seittilangan kiinnityskohtaan ja naps, seitti irtoaa ja kelautuu kerälle kilven alle. Heikki Hämähäkki astelee autojen luona ja laskee: ”Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi ja kymmenen.” Tässä on näin monta punaista autoa jonossa ja tuossa on sinisiä lentokoneita. Heikki Hämähäkki istuu yhden auton päälle ja tunnustelee jaloillaan auton pintaa: ”Hyvin tässä pysyy, mutta se ei liiku mihinkään!” vaikka Heikki kuinka potkii jaloillaan vauhtia.

Heikki Hämähäkin silmiin osuu jotakin kiiltävää ja hetkessä auringon valo häikäisee sitä niin, että sen silmät sulkeutuvat. Heikki tunnustelee jaloillaan lattiaa ja avaa yhden silmän kerrallaan samalla, kun se liikkuu kohti kiiltävää kohtaa. Heikki Hämähäkki tunnustelee varovaisesti edelleen ja siirtyy lähemmäksi tuota kauniisti kimaltavaa kohtaa. Se kurkistaa siihen ja mitä tapahtuukaan? Se näkee oman kuvansa siitä kiiltävästä kohdasta. Heikki katselee itseään joka suunnasta: edestä ja takaa, lähempää ja kauempaa. ”Täällä se peili on.” kuulee Heikki Hämähäkki ja samalla hetkellä lapset ovat jo paikalla. Lapsilla alkaa kampaamoleikki ja siihen tarvitaan peili ja kampa. Heikki ihastelee vähän sivumpaa, kuinka lapset kampaavat toisiaan vuorotellen. Sitten lapset ihastelevat itseään peilistä ja nauravat iloisesti oudoille kampauksilleen.

Heikki Hämähäkki on nähnyt nämä lapset jo monta kertaa aikaisemmin täällä lastenhuoneessa, ja tietää tarkkaan lasten puuhat ja touhut. Se ei ole ihan varma, ovatko lapset huomanneet se vierailua aikaisemmin. Heikki Hämähäkki alkaa muistella metsän tuoksua ja huomaa, että lastenhuoneesta puuttuu metsäinen, sammaleinen tuoksu. Sille tulee tunne, että sen metsän ystävät jäivät sinne sammaleiselle polulle puikkelehtimaan eteenpäin kohti omaa kotiaan. ”Nythän alkaa olla kesä ja silloin on parempi olla metsässä kaikkien ötököiden kanssa.” tuumailee Heikki itsekseen ja huokaisee pitkään. Samalla hetkellä paikalle saapuu kärpänen: ”Pärisee pärisee, miksi olet vielä täällä? Ulkona on kesä.” kärpänen kysyy Heikki Hämähäkiltä. Kärpänen häviää yhtä vikkelään kuten aikaisemminkin ja kohta se on liitänyt ulos avonaisesta ikkunasta.

Lempeä tuulenvire leviää huoneeseen avonaisesta ikkunasta. Heikki Hämähäkki tuntee sen kilpensä päällä ja huokaisee. Samalla hetkellä sen hämähäkin aivoissa syttyy lamppu! Sen valo ihan häikäisee ja silloin Heikki Hämähäkki ponkaisee kaikilla kahdeksalla jalallaan ikkunalaudalle. Se katsoo alaspäin reunalta pitäen kiinni enää vain kahdella takajalallaan taiteillen. ”Seittihissi käyttöön kilven alta!” samalla hetkellä Heikki Hämähäkki on asettanut seitin pään sopivaan rakoseen ja seittihissi kiitää tuhatta ja sataa alas. Heikki mätkähtää nurmikolle ja saa lähetettyä vielä sähköisen viestin seitin toiseen päähän. ”Seitti irti ja kohti metsää!” Heikki Hämähäkki hihkuu lähtiessään kiitämään kahdeksalla jalallaan kohti tuttua metsää ja kaikkia ystäviään metsän siimeksessä.

Tarina: Mervi Mäkelä

Heikin toimintavinkit leikkiin lastenhuoneessa

Leikissä lapsi oppii. Se on lapsen keskeinen tapa toimia, elää ja hahmottaa maailmaa. Leikissä lapset oppivat neuvottelutaitoja ja omien mielipiteiden esille tuomista. Leikki tuottaa lapselle iloa ja mielihyvää. Leikissä lapset rakentavat käsitystä itsestään ja muista ihmisistä sekä voivat käsitellä itselleen vaikeita kokemuksia ja taitoja. Oppimisen eri alueet voidaan sisällyttää leikkiin.

Mannerheimin lastensuojeluliiton Leikkipäivä -viikkoa vietettiin viikolla 19. Viikko huipentui valtakunnalliseen Leikkipäivään lauantaina 9.5.2020. Leikkipäivän teemana oli tänä vuonna ”Leikki yhdistää”, jolla halutaan nostaa esiin leikin monia yhteen kokoavia ominaisuuksia. Leikki yhdistää toiveita ja todellisuutta, satua ja totta. Leikki yhdistää monenlaisia lapsia, sukupolvia, eri kulttuuri- ja kielitaustoista tulevia sekä ihmistä ja ympäristöä. Leikissä yhdistyy monia tärkeitä asioita, kuten oppimista, iloa ja vuorovaikutusta.

Tästä linkistä pääsee etsimään sopivaa leikkiä sadan leikin joukosta: https://leikkipankki.leikkipaiva.fi/haku

”Hei, tänään on leikkipäivä uusi!                        

Heikki Hämähäkki innoissaan huusi.

Nyt yhdessä mietitään,

että mitäs tänään leikitään?”

Päiväkotileikki, jossa Heikki Hämähäkki pääsee ”päiväkotiin”

Miettikää lapsen kanssa mitä tavaroita ja esineitä leikkiin tarvitaan omien lelujen lisäksi. Löytyykö keittiöstä joitain esineitä tai liinavaatekaapista tai omasta vaatekaapista. Voiko keittiöstä löytyneillä kattiloilla ja kulhoilla sekä kouhoilla tai vispilöillä vaikka musisoida ja tehdä itse musiikkia. Voiko lastenhuoneen puupalikoilla soittaa, rytmittää tai tehdä erilaisia ääniä?

Nimetkää asioita ja tavaroita sekä laskekaa lukumääriä. Tavaroita voi myös luokitella ja vertailla. Esimerkiksi muotoja ja värejä voi erotella omiin jonoihinsa tai omiin ämpäreihin/astioihin.

Mitä rooleja leikissä on?  😊 Onko siellä lapsi, päiväkodin aikuisia omilla nimillään ja pohtikaa kuka mitäkin päiväkodissa tekee. Kuka hoitaa lapsia, kuka laittaa ruokaa, kenen kanssa ulkoillaan, kuka imuroi jne.

Muistelkaa ja kyselkää lapselta, mitä päivän aikana tapahtuu. Päiväkodissa lauletaan, soitetaan, syödään, jumpataan, luetaan kirjoja, pelataan pelejä, leikitään, jutellaan, otetaan valokuvia, siivotaan, maalataan/askarrellaan, opetellaan eri kieliä, ulkoillaan, pidetään sylissä jne. 😊 Ai niin, mikäli lapsi on askarrellut oman Heikki Hämähäkin, ottakaa se mukaan leikkiin.

Nallesairaala

Leikkikää Nallesairaalaa, joka on hauska tapa opettaa lapselle ensiapua, lähimmäisestä huolehtimista ja terveistä elämäntapoja. Nallesairaalassa lapsi pääsee tutustumaan erilaisiin hoitovälineisiin, hoitamaan sairastunutta ja miten toimia esimerkiksi tapaturmissa. Nallesairaalassa voi oppia, miten laastari laitetaan ja otetaan pois. Lääkärinä voi olla äiti, isä tai lapsi itse. Hoidettavaksi voi tuoda nalleja tai vaikka nukkeja tai muita pehmoleluja. Rakkaimman autonsakin voi tuoda Nallesairaalan hoidettavaksi. Joskus leikkiautoon tulleen naarmun tai kuhmun voi hoitaa laastarilla.

Nallesairaala tarvitsee pöydän, tuoleja ja sängyn. Värikkäistä kankaista tai tyynyliinoista saa helposti iloiset hoitoalustat. Kapeaa sideharsorullaa, laastaria ja stetoskooppi lasten lääkärileikistä tai sen voi tehdä leikkiin tyhjästä vessapaperirullasta. Jos kotoa löytyy vielä muutama ruisku, yskänlääkemitta, tyhjiä lääkepurkkeja, mittanauha ja vaaka, esimerkiksi keittiövaaka. Näitä kaikkia tarvitaan tutkimuksia varten. Hienoja tarvikkeita tärkeämpää on lapsen kuuntelu ja leikkimielinen vakavuus, kun hoidetaan nalleja tai autoja.

Kampaamoleikki

Kerätkää kotoa esimerkiksi pieniin koreihin tai laatikoihin hiusharja, kampa, hiuspinnejä ja -lenksuja, tyhjiä pieniä pulloja leikkishampooksi ja peili sekä kaikkea sellaista, mitä hiustenhoidossa tarvitaan. Kampaajalla voi olla aikojen varaamista varten vanha käytöstä poistettu puhelin/kännykkä ja vanha kalenteri tai paperinippu, johon varauksia voi kirjoittaa. Lapset rakastavat sitä, kun aikuiset ovat heidän asiakkaitaan ja saavat laittaa aikuisten asiakkaiden hiukset kuntoon.

Rakenteluleikit

Rakentakaa legoista ja muista kotoa löytyvistä palikoista ”Minikaupunki”. Miettikää ja jutelkaa lapsen kanssa.

Teksti: Minna Saijonkivi, Päivi Vartola

Laaja-alainen osaaminen

Kauppaleikissä opin

Saavutettavuusseloste